Monessa perheessä eletään kiireisiä aikoja. Kesälaitumilta kirmataan koulutyön ja harrastusten pariin. Osalla taival on vasta alussa, osa palaa tuttuihin kuvioihin. Monilla edessä on odotettu siirtymä kouluasteelta toiselle, uusi koulu, vieras paikkakunta ja jopa maa.

Käytännön asioita hoidetaan tohinalla: huone uuteen uskoon, reput, kynät, koneet, bussikortit, vaatetus… Välipalat, kuskaukset ja harrastusrinki. Mahdollinen muuttokuorma, kattilat ja pannut. Rokotukset ja vakuutukset.

Iloiseen odotukseen sekoittuu usein myös jännitystä ja pelkoa. Pienten huolet ovat usein konkreettisia ja niihin on helppo vastata: Miten käytän pastilliautomaattia? Mitä jos jään vessaan lukkojen taakse? Saanko kavereita? Miten pysäytän bussin? Entä jos vastaan väärin? Millainen uusi ope on?

Isompien murheet jäävät usein vähemmälle huomiolle. Entä jos oma polku ei olekaan selvä – mikä minua oikein kiinnostaa? Paras kaveri menee muualle, löydänkö uusia? Mitä jos jään ulkopuoliseksi? Pärjäänkö? Entä jos tämä ei olekaan minun juttuni? Mitä teen, kun …

Kahden tyttären äitinä tunnen jälleen ahdistusta: onko lapseni valmis – olenko itse valmis? Olenko antanut sellaiset eväät, joilla pärjää? Kuulenko, mikä mietityttää? Osaanko olla tukena ratkomassa pieniä ja isoja huolia? Olla riittävän taustalla ja samalla saatavilla?

Kiireen keskellä on helppo kuvitella olevansa läsnä. Kuunnella omasta mielestä sujuvasti ja kuitata lapsen tai nuoren usein hiljainen pohdinta ”Hyvin se menee”-vakuuttelulla tai ratkomalla asiat pois päiväjärjestyksestä – nopeasti ja tehokkaasti.

Huoliemme ja pelkojemme keskellä meistä jokainen kaipaa oikeutusta tunteilleen: lupaa tuntea ja kokea asiat omalla tavallamme ja toisin kuin joku muu. Tsemppaus on toki paikallaan. Hyvästä tarkoituksestaan huolimatta ”Hyvin se menee” voi kääntyä itseään vastaan. Kokemukseksi, etten ymmärrä, mistä on kyse. Etten arvosta lastani tai hänen kokemustaan tai etten osaa auttaa. Tai vielä pahempaa: etten välitä. Jolloin jatkossa kuulen mahdollisista murheista entistä vähemmän.

Siispä opettelen tunnistamaan ja hyväksymään omia ristiriitaisiakin tunteitani. Osatakseni kysyä entistä avoimemmin. Ja kuunnella syvällisemmin. Oikeuttaa kokemukset ja osoittaa sen. Olla läsnä.

Joten – uuden koulusyksyn koittaessa olen innostunut. Välillä ahdistunut. Enimmäkseen luottavainen. Entä sinä?

#vuorovaikutus #tunteet #kuuntelu #läsnäolo

Share This